Search results for "opetus [kielet]"
showing 2 items of 2 documents
Kuka pelkää ruotsinopetusta? Täydennyskoulutus tukee ruotsin oppimista ja opetusta alakoulussa
2017
Ruotsin kielen opetus siirtyi alkamaan 6. luokalta uuden perusopetuksen opetussuunnitelman myötä. Keskustelua ovat aiheuttaneet esimerkiksi tuntijako, opettajien kielitaito ja ruotsin opetuksen pedagogiikka alakoulussa. Artikkelissa käsitellään Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut AIKOPAn järjestämää opettajien täydennyskoulutusta, jossa pyrittiin parantamaan ruotsia opettavien aineenhallintaa ja pedagogista osaamista. Tulokset olivat positiivisia, ja täydennyskoulutukselle on selkeästi tilausta jatkossakin. nonPeerReviewed
Bantukieliä ja portugalia Suomen tuella – kaksikielinen perusopetus Mosambikissa
2018
Afrikka on ainoa maanosa, missä suurin osa lapsista aloittaa koulun vieraalla kielellä. Mosambikissa ensimmäinen äidinkieleen perustuva kaksikielisen perusopetuksen kokeiluhanke alkoi vuonna 1993. Kaksikielistä opetusta (bantukieli ja portugali) on sittemmin järjestetty eri puolilla maata, ja sen tulokset ovat olleet myönteisiä. Tällä hetkellä päättäjillä vaikuttaa olevan sekä poliittista tahtoa että käytännön keinoja opetuksen laajentamiseksi koko maan kattavaksi. Mosambik on ollut suurimpia avunsaajia Suomen kahdenvälisestä kehitysavusta, jota kohdistetaan myös kaksikieliseen opetukseen. nonPeerReviewed